maanantai 10. joulukuuta 2012

Nyt jatketaan !


Nukketalo saikin olla rauhassa pidemmän aikaa. Nyt homma nytkähti eteenpäin ja ensimmäiseksi makuuhuone sai uudet tapetit. Olin printannut A3 kokoiselle kopiopaperille kukkakuviotapetin. Ohensin Erikeeperi hieman ja sivelin pensselillä liiman seinään. Valmiiksi mitatun ja leikatun tapetin laitoin seiniin kiinni. Vaati hieman nopeutta. Aluksi tuli ryppyjä paperiin, mutta kuivumisen jälkeen ne tasoittui. Tälläin jatkoin kaikki seinät. Toinen pystyraitakuosi tuli olohuoneeseen. Ihan siistit tuli seinistä. Samalla tavoin menettelin lattiapintojen kanssa. Nyt vielä tarvii maalata jalka- ja kattolistat valkoiseksi ja kiinnittää ne paikkoilleen.

sunnuntai 2. tammikuuta 2011

Uusi nukkekoti saapui kotiimme

Eilen uudenvuoden aattopäivänä mieheni Seppo oli yllätyksenä ostanut Hong Kong tavaratalosta nukketalon.
Talo oli pakattu pahvilaatikkoon. Laatikosta paljastuin läjä valmiiksi sahattuja ja maalattuja 9mm mdf-levyjä sekä kasausohjeet ja pussillinen ruuveja.

Ei muuta kuin kasausohjeet ja akkupora käteen ja kasaamaan. Yleensä osa ruuveista puuttui mutta kuinkas ollakkaan tässä oli kaikki tarpeellinen mukana. Levyissä oli valmiit ruuvinreijät ja se helpotti kasausta. Hieman enemmän tuotti työtä terassien kaiteitten kasaus ja liimaus. Ei aikaakaan kun talo oli kasattuna ja näytti ihan komealta.